Baby, Dead and Buried

Kevyttä tunnelmointia näin Juhannusaaton kunniaksi.

Päätin aloittaa bloggaamisen iloisissa tunnelmissa pamauttamalla näin alkuun viime viikon runosuoneni käynnistämän, viidessä minuutissa virkatun "paholaislapsosen".

 

Lyhyesti sanottuna tämä kertoo siitä, suhiseeko pinnan alla ja miltä tuntuisi olla toisen sisällä. 

Täysin.

 

Synnyttäminen herätti pientä tukaluutta ja tietyissä koukeroissa hiki nousi kevyehkösti ihon pintaan, mutta saatiin kuin saatiinkin se työnnettyä ulkoilman vapauteen. :)

Ei se sun vatsaasi auki revi
ellet sä tarjoa sille sitä yhtä salaista,
josta kirjoittavat harlekiinit,
harlotit ja hupakot.
Ja sun ranteidesi arvetkin
tanssivat tasaisina rivistöinä
luoden viivakoodistoa
kiimaisen ihosi pintaan.

Ne kuplat siellä pintasi alla,
kultaseni, kuuluvat
juhlistamaan
ihosi alaista riemujuhlaa -
mun sisäistämäni arjen
järkiluomaa ilotrippiä.
Rakkaani kupruilu - mitäpä siitä -
kun sun kotisi toimii
Jumalten suojapaikkana.
Piri, mun luojani on rakkaus.

Enkä mä vieläkään muistele hyvällä
pusuhuulisia kaloja.